torstai, 28. kesäkuu 2007

Ei otsikkoa

Luulin aamulla herätessäni että olisi kiireinen päivä töissä ja olin valmistautunut siihen, mutta ei. Olen saanut ehkä 7 kontaktia ja ketään ei kiinnosta vaihtaa liittymäänsä minun sonera liittymään. Johtuneenko ilmasta, ei tiedä?? Mutta sen sanon että tylsä päivä on ollut ja tulee varmaan olemaanki.. :/ Töistä pääsen vasta ysiltä ja pitää kiireen vilkkaa kävellä Nokialle jonne on joku 2 km matka, että ehtii viimiseen bussiin. Ja huomenna taas aamulla aikaisin töihin.

En oo vähän aikaan mitään kirjoitellut, ku on ollut omia henk.koht. kiireitä ja olen ollut myös jonkin verran kipeenä.Sen verran laihdutuksesta, että toisaaltaan on mennyt hyvin, mutta pitää nyt itselleen ja lukijoille olla sen verran reilu ja rehellinen, että olen sitten sortunut oksenteluun. On ollut muutenki rankkaa, mutta eiköhän se tästä kun vaan saan itseni sille oikealle raiteelle.

Mutta nyt pitää palata tauolta ja mennä töihin. Moikkis moi ja toivotaan kivoja ilmoja :)

JA AINIIN PAKKO KERTOA, ETTÄ ON ENÄÄ 13 PÄIVÄÄ NIIN TÄÄ TYTTÖ PÄÄSEE AIKUISUUDEN MAKUUN :) ELI SUOMEKSI, TÄYTÄN 18 VUOTTA :D :D

maanantai, 11. kesäkuu 2007

Pari runoa jotka olen joskus kirjoittanut :)

Keiju
Jos olisin keiju,
silmäni olisivat kastehelmet,
suuni ruusunnuppu.
Ja nenäni oksantynkä,
sormeni olisivat pitkät harakan sulat.
Olisin puissa humiseva tuuli,
puroissa soliseva vesi.
Olisin ketterä kuin kettu,
ylväs kuin joutsen.
Olisin osa metsää ja metsä osa minua.


Palapeliä
Osa minusta on tässä,
osa jossain tuolla.
Miten saisin itseni takaisin,
ehjäksi?
Etsisitkö palat, liittäisitkö osat,
tekisitko minusta ehjän?




sunnuntai, 10. kesäkuu 2007

Tämän kirjoitin kun olin nuorisopsykiatrisella osastolla toista kertaa.Avun ansiosta olen valmis puhumaan sairaudesta ja kertomaan siitä muille. Asiat ovat silti minulle vaikeita ja arkoja mutta en häpeä itseäni tai sairauttani

Ala-asteella tajusin olevani lihava ja en niin suosittu kuin muut luokkamme tytöt. En ehkä muiden silmissä ollut lihava, mutta kummiski tosiasia oli, että olin pyöreä ja luultavasti sitä lisäsi se, että joutusin aloittamaan e-pillerit kovin aikaisin kuukautiskipuihini. Olin aina luokkamme äänekkäin ja omasin helposti mielipiteitä, jotka useasti poikkesi muiden mielipiteistä. Muistan myös sen kuinka kaikilla muilla oli omat parhaat kaverinsa ja useasti minä liityin kaveriporukoihin, joissa olin se ylimääräinen. Muistan jopa yhden koulumme disco illan, jossa tanssin muiden luokkalaisteni kanssa liikuntasalissa. Ilta meni hyvin ja minulla oli hauskaa ja hetken jopa sellainen olo,  että minut hyväksyttiin porukkaan enkä ehkä sittenkään olisi se ylimääräinen, kunnes eräs luokkamme poika tuli minulle sanomaan etten kuulu muiden joukkoon, että mitä minä täällä edes olen. Lause kirpaisi jossain syvällä sisällä, mutta peitin pahan oloni ja hymyilin vain. Näin jälkeen päin on kauheaa ajatella miten ilkeitä jo niin nuoret ihmiset ovat muille. Paha olo ja joukon ulkopuoliseksi jääminen aloitti pahan masennuskierteen. Viikonloppuisin ja usein arkipäivien iltoinakin olin yksin ja oli helppo turruttaa paha mieli ja suru pois telkkaria katsomalla ja samalla napostelemalla herkkuja. Tunsin jo ala-asteella todella suurta pahaa oloa siitä, että söin ja olin muita lihavempi.
Yläasteelle mentäessä laihduin, luultavasti koska lapsenpyöreys katosi kunnon murrosiän tultua. Siellä kaverini vaihtui ja huomasin että pojatkin kiinnostuivat minusta. Muistan myös hyvin sen kuinka minusta tuli "ryhmämme" johtaja, mutta silti olin parhaan kaverini vallassa.Oli aikoja kun olimme kuin paita ja peppu ja sitten taas aikoja kun riitelimme paljon, koska kaverini oli todella mustasukkainen minusta, joskus oli jopa sellainen olo, että ihan kuin hän pitäisi minua jonakin muuna kuin kaverina. Kaverini osti meille aina viikkoisin ja viikonluppuisin paljon herkkuja ja näitä tuli syötyä paljon. Siitä masentui helposti, mutten vaan jotenki pystynyt sanomaan hänelle siitä. Näin jälkeenpäin ymmärsin, että me molemmat purkasimme omaa pahaa oloamme ja ahdistusta syömällä niitä.Toisaaltaan oloni oli hyvä, koska olin laihempi kuin paras kaverini tai kauniimpi kuin ryhmämme laihimmat tytöt. Toisaaltaan olen voinut juuri alintajuntaisesti hakeutua ja valita tällä tavoin kaverini siihen aikaan, että minulla olisi jollakin tapaa parempi olo, en silti väitä etten heistä kaikista olisi joskus välittänyt ja etten kaipaa niitä aikoja.. Ehkä sillä tavalla olin liian julma, mutta ihmiset tekevät tyhmiä juttuja silloin kun tavoittelee itselleen parempaa oloa.
Kesällä 2003 eli ennen kuin kasi luokka alkoi kaveri porukkani vaihtui ja huomasin olevani taas lihavempi kuin kaverini, mutta toisaaltaan se ei haitannut koska etsin jotain uutta sisältöä elämääni ja halusin pois siitä ahdistuksen tunteesta, jonka paras kaverini minulle aiheutti.Uuden kaveriporukan tuoman ahdistuksen yritin peittää kaikella mahdollisella tavalla ja siksi kukaan ei osannut auttaa. Olin hyvä koulussa ja moni piti minusta luonteeni takia, mutta se ei riittänyt.
Ihastuin useasti poikiin, juuri sellaisiin joita en tulisi ikinä saamaan. Aloin purkaa pahaa oloani ja lihavuudesta johtuvaa ahdistusta juomalla. Nyt jälkeenpäin tiedän, että turvauduin liian helposti alkoholiin, mutta tämän mallin olin oppinut osaksi isältäni ja äidiltäni. Heillä molemmilla on alkoholi ongelma, mutta silloin se ei haitannut, koska isääni en ollut yhteydessä ja äiti oli silti maailman paras äiti ja tukija jonka tiesin ja tunsin. Nyt ymmärrän alkoholin aiheuttaneen vanhemmille pahan riippuvuuden ja ongelman ja tiedän että se on heille sairaus ja olen enemmän huolissani ja yritä suojella heitä, varsinki äitiäni olemalla hänelle kuin äiti.
Ahdistustani osaltaan helpotti ensimmäinen poikaystävä, josta aloin välittämään sen takia koska hän välitti minusta. Olin hänen kanssaan, koska luulin hänen oikeasti välittävän minusta sellaisena kuin olen. Suhteemme alkuvaihe sujui hyvin ja olin onnellinen kunnes tajusin, että hän rakastaa minua mutten kelpaa hänelle, ellen ole laihempi. Hän morkkasi minua, haukkui julkisesti ja yritti kaikella mahdollisella tavalla saada minua laihtumaan. Oloni alkoi jälleen huonontua ja muistan kuinka useasti sain pahan morkkiksen siitä, että olin syönyt salaa vaikka jäätelön. Kaikki piti häneltä peittää ja salata. En lähtenyt suhteesta pois, vaikka äitini sitä yrittikin koska näki sen kaiken mitä poikaystäväni minulle teki, koska silloin minusta tuntui siltä että hän oli minulle kaikki kaikessa ja minulla ei ollut varaa häntä menettää. Toisaaltaan luulen, että hain sitä pahaa oloa koska olin siihen tottunut ja pahalta tuntuu tämä sanoa, mutta useasti se oli minulle tuttu ja turvallinen asia. En edes tiennyt enää miltä tuntuu kun on hyvä olla.
Näihin aikoihin oksensin ekoja kertoja aina kun olin syönyt jotain epäterveellistä. Rakastin poikaystävääni, mutta silti minulla oli paha olla, mutta jollain kummalla tavalla hän minut siinä sai pidettyä. Olin varmaan vain liian riippuvainen siitä, että joku oli vierellä, toi se sitten hyvää taikka pahaa oloa minulle, yksin vain en osannut olla. Toisaaltaan päässäni oli vain ajatus, että jonakin päivänä ne hyvät ajat tulevat takaisin ja kaikki olisi jälleen hyvin.
En ole ikinä ollut mitenkään hirveen innokas liikkumaan ja siksi oksentaminen tuntui uudelta mielenkiintoiselta kokemukselta ja useasti mietin sitä, että voiko oikeasti olla olemassa näin helppoa pakotietä lihoamista vastaan. Pidin oksentamiseni salassa, eikä se ahdistanut minua.
Lopulta poikaystäväni kyllästyi ja jätti minut. Osaksi tiesin sen olevan pelastukseni, koska poikaystävälläni oli myös jollakin tapaa asiat huonosti ja sain osani siitä nyrkkien kautta. Silti ero toi minulle paljon pahaa oloa ja ekaa kertaa elämässäni menetin elämän haluni ja toivoin kuolevani. En enää ollut oma itseni ja menetin järkeni kaikissa perus asioissa. Eromme jälkeen aloin taas juomaan. Vaikkei juominen tehnyt hyvää, niin se helpotti hetkeksi ja sai minut unohtamaan sen surkean ihmisen joka oikeasti olin.
Oksentaminen lisääntyi, koska halusin lopulta saada kaiken ulos mitä söin taikka join. Onneksi tätä vaihetta ei kestänyt kauan ja jotenki sain koottua itseni ja rakennettua itselleni uuden elämän. Elämän iloa lisäsi myös se, että löysin kaverini kautta itselleni poikaystävän, jonka kanssa oli alusta asti hyvä ja turvallinen olla. Tuntui että sitä olin koko ajan kaivannut ja että nyt kaikki muuttuisi hyväksi. Poikaystäväni todella välitti minusta ja oksentaminen ja paha olo katosivat yli vuodeksi. Tähän mennessä se oli elämäni onnellisinta aikaa. Nautin elämästäni ja olin onnellinen siitä, että sain vielä olla täällä. Kaikki oli niin hyvin kuin voi kuvitella, menimme kihloihin, suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta ja sen suurempaa rakkautta en ollut ikinä tuntenut ja halusin olla hänen kanssa koko loppu elämäni, kunnes kaikki tämä lopulta mureni. Huomasin että kasvoimme poikaystäväni kanssa erillemme ja haimme elämältämme eri asioita ja emme kasvaneet enää yhdessä. Aloin myös siihen aikoihin lihota uusien e-pillereiden takia ja oksentelu alkoi uudestaan. Ja vaikka ennen melkein inhoin liikuntaa niin silloin aloin liikkua ihan hulluna. Joka päivä kävin lenkillä, useasti uimassa ja salilla. Tiesin rääkkääväni itseni loppuun ja useasti liikunnan jälkeen oloni oli niin huono, että itkin ja oksensi. Jälleen kaikki hyvä valui sormieni läpi ja en pystynyt sitä estämään.
Ysi luokan loppu oli vaikeaa aikaa monelta kantilta ja jouduin olemaan koulusta pois kipeyden takia. Sairasteluun ei löydetty järkevää selitystä ja siksi sairaalassa ravaaminen jatkui todella kauan. Useasti meinasin, että kerron minua hoitavalle lääkärille oksentelusta, mutta sekin ajatus katosi pois kun minua hoitanut hoitaja melkein suoraan sanoi, että mahdanko lihottaa itse itseäni tälläiseksi. Silloin peräännyin ja hautasin ajatuksen siitä että olisin kertonut oksentamisestani. En vaan silloin ymmärtänut ja tiennyt sitä että oksentaminen minua turvotti ja lihotti koska kehoni varastoi kaiken saamansa energian ja rasvan heti ja ettei siinä tilanteessa enää auttanut oksentaminen vaan se, että se pahensi tilannettani. Oksentamisesta oli tullut minulle tapa ja kierre, se helpotti ja tuntui kuin kaikki paha tulisi ulos kun oksentaa, jopa pahat ajatukset.
Kaiken pahimman olon minulle toi se, että tiesin suhteeni poikaystävään loppuvan pian, olisi vain kiinni siitä että kumpi tekee virheen ja toinen lähtee. Ja lopulta virheen tein minä itse. Halusin niin paljon huomiota ja hellyyttä ja kuuntelevaa korvaa, jota kiinnostaisi edes se mitä olin päivällä tehnyt. Lopulta löysin sen ja petin ihmistä jota eniten rakastin ja rakastan vieläkin, tietysti vain erillä tavallanykyään kuin ennen. Tiesin sen olevan väärin, mutta halusin vain itselleni hyvää oloa ja luultavasti kostaa ja näyttää sen, että olen vahva ilman poikaystävääni. Mutten olisi ollut vahva ellei minulla olisi ollut salasuhdetta kaveriini. Ero poikaystäväni kanssa ahdisti minua ja sai minut voimaan huonosti. Oli vain olo, että minun oli pakko päästää minulle rakas ihminen pois etten satuttaisi häntä enempää. Lopullinen tuomio minulle oli välirikko kavereideni kanssa.Se sai minut lopulta tajuamaan että oksentelu ja paha oloni tuhoi minut sekä rakkaani ympärillä ja minä itse työnsin muut pois luotani.Olin yksin ja toivoin useasti pääseväni pois täältä. Iltaisin nukkumaan mentäessä itkin itseni uneen ja toivoin etten aamulla enää heräisi. Ja kun aamu koitti ja olin täällä vielä, masennuin lisää ja lopulta se johti itsetuhoiseen käyttäytymiseen.
Oksensin vaikkei ollut mitään mitä oksentaa ja viiltelin itseäni. Rankaisin siten itseäni. Viiltelystä tuli hetkeksi rauhallisempi olo ja tuntui, että kaikki paha olo pääsi pois tällä tavoin kun ennen siihen riitti oksentaminen. Pahinta oksentamisessä oli se, että opin oksentamaan ääneti ja oksennus tuli pelkällä ajatuksen voimalla. Halusin apua, muttei kukaan sitä huomannut. Tästä syytin vain omaa nokkeluuttani ja sitä miten ovelasti osasin sen peittää.
Itsetuhoisinta käyttäytymistä oli se kuinka suunnittelin omaa itsemurhaani-kirjoitin paperille ylös miten voisin sen tehdä ja missä. Ainoa avoin kysymys oli milloin. Syvällä sisälläni tiesin sen, etten halunnut kuolla, halusin vain hetkeksi pakoon ja että joku huomaisi huonon oloni.
Nyt vasta saatuani hoitoa ymmärrän sen että syömishäiriöni kumpuaa syvästä maennuksesta, jonka takia minulla on ollut lieviä ongelmia alkoholin ja ihmissuhteiden kanssa. Kaiken tämän takana vain oli se, että sen kautta pääsin vain liian helposti karkuun siitä todellisuudesta jota oikeasti elin.
En koskaan myöntänyt itselleni olevani masentunut vaikka toisaaltaan tiesin sen. Halusin vain näyttää olevani vahva ja etten tarvitsisi apua.
Lopulta sain kerrottua äidilleni ongelmasta ja myönnettyä etten enää jaksa yksin. Halusin apua ennen kuin tekisin itselleni jotain peruuttamatonta. Äitini järjesti minut nuorisopsykiatriselle osastolle jossa vietin 2 kuukautta. Sain tarvitsemaani hoitoa ja ekaa kertaa moneen vuoteen myönsin heikkouteni ja kohtasin virheeni. Sain sanottua ääneen itselleni ja muille, että todella tarvitsin apua. Sen sanottuani tunsin oloni hiukan paremmaksi ja minun oli paljon parempi hengittää.
Suurimpia haasteita osastolla oltaessa luultavasti oli ajatusten ääneen sanominen. Pelkäsin niitä ja mielessä pyöri se että mitä muut ajattelevat kuullessaan niitä.
Seuraava vaihe oli se miten kertoisin tästä kavereilleni. He pitivät minua vahvana ja fiksuna. Se kaikki asia mitä kerroin oli vaikeaa ymmärtää, koska mikään niistä ei näkynyt päälle päin minusta. Mutta yleensä juuri fiksuimmat ihmiset ovat kriittisimpiä itseään kohtaan ja vaikkei ketään saisi syyttää sairastumisestani niin ensimmäinen poikaystäväni sai minut inhoamaan omaa naiseuttani. Vaikka olen kriittinen itseäni kohtaan niin silmissäni kauneimpia on tavalliset hiukan pyöreät naiset. En vain koskaan itsekurin vuoksi hyväksy sellaista ulkonäköä itselleni.Haluan vain olla kaunis ja normaalivartaloinen, ei haittaa vaikka istuessa olisi makkaroita mutta tällä hetkellä tiedän olevani enemmän kuin normaali vartaloinen. Vaatteita on vaikea löytää ja itseensä on vaikea olla tyytyväinen jos ahdistaa makaa kun tuntuu että joka paikassa on ylimääräistä tai kun istuu on peitettävä maha tyynyllä. Ajattelin joskus että jos olen laiha olen kauniimpi ja ei tarvitse peitellä itseään tai valokuvia otettaessa ujostella että näkyykö kaksoisleuka tai onko käsi kuvassa liian ison näköinen. Tuntuu myös siltä että olisin sosiaalisempi ja uskaltaisin mennä juttuihin mukaan kun ei tarvitsisi ajatella ulkonäköään koko ajan.
Loppujen lopuksi saatuani hoitoa ymmärsin ettei bulimiasta ollut mitää hyötyä-päinvastoin. En ole laihtunut yhtään vaan olono on ollut aina turvonnut. Olen kärsinyt nälän tunteesta, kehoni kuivui ja ihostani tuli huono ja nihkeä. Ja kaiken lisäksi fyysinen kuntoni oli todella huono. Sairastelin tavallista flunssaa usein ja kärsin paljon kovista säryistä. Ja kaikkein pahinta oli henkisen vointini huononeminen päivä päivältä.
Asian kertominen muille oli vaikeaa ja jotkut eivät osanneet sitä käsitellä tai siinä meni jonkin aikaa ja useat jopa syyttivät siitä itseään. Tuntemaani itseinhoa ei voi käsittää, ellei sitä ole itse joutunut kokemaan. Tyhmintä on kun joku kysyy miksen lopettanut sitä ja hakenus ajoissa apua. Ihan kuin en olisi sitä itseltäni kysynyt useasti!
Askel askeleelta oloni on alkanut parantumaan ja syöminen normaalisoitumaan.Tottakai tulee hetkiä kun oksentamiselle ei mahda mitään, mutta sitä tapahtuu hyvin harvoin. Olen käynyt terapiassa usean kk ajan ja joskus jopa nään peilistä itseni normaalin näköisenä. Matka terapiaan ei ole helppoa, koska  ajattelen etten ole nioin heikko että tarvitsisin apua. Jutteleminen on kuitenki auttanut paljon.
On hetkiä kun ajattelen paljon ja pohdiskelen itseni kanssa asioita ja ratkaisuja jotka auttaisivat minua. Se on suuri asekel että myöntää itselleen heikkoudet ja sen ettei tuomitse itseään joka käänteessä. Parantumiseni on pitkä prosessi ja olen vasta alku taipaleella. Oloni on silti päivä päivältä parempi, osaksi terapian, lääkkeiden, itseni ja lähimmäisteni avun ansiosta. Tämä tie on raskas ja pitkä ja se on kuljettava sillä tiedän että jonakin päivänä onnistun pääsemään eroon syömishäiriöstäni ja parannun syvästä masennuksestani.
Koska olen päässyt tähän pisteeseen en ole enää valmis luovuttumaan tai antamaan periksi pahalle ololle sillä en ole valmis kuolemaan sairauteni takia.

perjantai, 8. kesäkuu 2007

Ei otsikkoa

Jes elikkä päivä alko ihan silleen normaalisti. Heräsin puol 9 ja siitä sit aamutouhuihin, leegot tuli pestyä ja hiukset laittettu hyvin :) sitten vaan suuntasin bussilla töihin ja työpäivä alkoi 11 aikaan :) Ensimmäinen liittymä meni heti ja kivaa oli ku pisteelle tuli uusi kilpailu. Nyt voittona olis 900 euron arvoinen taulu-tv :)

Tänään on todella nätti päivä ja toivottavasti saan nauttia siitä vielä töiden jälkeen :) illalla olis myös tarkoitus suunnata uimarannalle ku kaveri tulee meitä moikkaa pitkän matkan takaa :) Ei oo sitäkään tyttöä vähän aikaan nähnyt :D kiva vaihtaa kuulumiset ja muutenki vaan hengailla hänen kanssa :P

Eilisestä sen verran vielä, että menin sit 10 aikoihin lenkille ja ku sieltä kotiin pääsin suuntasin suihkuun ja siitä sit pediin :) tuli uni kyl aika nopiaan :D

Mutta nyt täytyy taas sanoa hei hei ja palata töihin:)

MUT JOS JOLLAKIN ON HYVÄ ISKULAUSE SIIHEN MITEN SAAN IHMISET OSALLISTUMAAN TAULU-TV:N ARVONTAAN NIIN KERTOKAA IHMEESSA :) kiitos jo etukäteen :)

torstai, 7. kesäkuu 2007

Boooooring

Palasinki jo tänään, on meinaan todella tylsää ja hiljaista. Ja viimistä taukoakaan ei viittii vielä pitää ku kummiski sit pitäis seistä vaan tiskin takana ja odottaa että työvuoro loppuu... Olen mä sentään tänään saanut 3 liittymää kaupaks.. Ja pari tarjousta tehnyt, ihmisillä vaan omituinen tapa että pitää miettiä vaihtaako liittymän vaikka laskut pienenis monella kympillä :S Mut enpä sitten tiedä miten itse asiassa tekisin :) Ihmisiä menee ja tulee jonki verran jo mutta ketään ei kiinnosta osallistua bensalahjakortin arvontaa jossa sais 200 eurolla bensaa tai dieseliä :) Kummallista ku nykyään se bensakin maksaa jo aikas paljon. Ja on tullut tosiaan huomattu että ihmiset ovat tosi negatiivisia sen suhteen etteivät voittaisi kun ei kerran ikinä ole mistään mitään voittanut. Voisin kyllä pistää melkein pääni pantiksi että joku on joskus jotain voittanut vaikka se sitten olisikin pieni karkkipussi tai ikkunakrapa. :) mä ainakin olen voittanut ja usein :) ja joskus joku kiltti arpamyyjätäti on säälinyt mua ku en mitään ole voittanut vaikka usean arvan olen ostanut ( tai oikeastaan äiti ostanut mulle) ja antanut mulle jonkun kivan jutun :) Sellaiset ihmiset on mukavia :D

Näin asiasta kissaan niin pitää nyt sit hetki ruikuttaa siitä miten pirullinen tää kesä on ku on kauhee flunssa ja nenä vuotaa silmät mukaan lukien :/ Ei auta vaikka millaisia pillereita ja pullereita käyttää :S Ja kesä on pirullista koska juuri silloin ku mun pitää olla töissä koko päivä niin eiks siellä sit saakeli just silloin paista aurinko täysillä ja muutenki kiva ilma. Ei kivaa:( No mut kai mä sit tyydyn tähän kalkkilaivan kapteenin arvonimeen :) Ei ainakaan tarvii valittaa miten palo ja miten kipeet paikat on ja että ku harmittaa ku tuolla on tommonen raja ja se ei millään meinaa lähteä pois vaikka kuinka aurinkoa siihen ottais x) x) no ei nyt, pitää keksiä itse jotain lohduttavaa ettei ihan masennu :)

  • Kävijä laskuri

    kaikki yhteensä:
    Tässä kuussa kävijöitä:
    Tällä viikolla kävijöitä:
    Päivän kävijät:
    Kävijöitä tällä hetkellä